Kaipasin taannoin lääkettä pitkäkestoiseen vitutukseen. Jotain, mikä suistaisi minut tympeän itsekeskeiseltä, kyyniseltä, yksitoikkoiselta, omaa napaani kiertävältä radaltani. Pois itsestäni.
Sain mitä tilasin. Sain sen uutisten muodossa; ikävien ja mukavien. Iloinen uutinen oli, että lomamatkatuttavuus on tulossa vierailulle muutamaksi päiväksi. Mieliala on varovaisen toiveikas. Ikävä uutinen oli, että hyvä ystäväni menetti tärkeän ihmisen. Tuntuu kovin väärältä ja epäoikeudenmukaiselta. En keksi mitään lohduttavaa sanottavaa. Omat valituksenaiheeni tuntuvat kovin pieniltä ja mitättömiltä nyt.
Vitutus on kai pohjimmiltaan sitä, että kaipaa muutosta elämäänsä. On jäänyt jumiin olosuhteisiin, joista ei osaa ulos. On tilanteita ja olosuhteita joiden edessä on voimaton. Monille asioille on kuitenkin mahdollista tehdä jotain. Korjata asennettaan, jos ei muuta. Vanha AA:ssa oppimani viisaus (Tyyneysrukous) pätee edelleen. Päätin tänään, että nyt saa riittää ruikutus ja itsesäälissä rypeminen. Ruikuttaminen ja itsetuhoiset elämäntavat vain ruokkivat negatiivisuutta, jota elämässä itsessään on ihan tarpeeksi. On tarpeetonta moninkertaistaa kurjuutta, vaikka siinä etevä olenkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti